Taitoluistelun hypyt näyttävät televisiossa usein samanlaisilta: luistelija ponnistaa, pyörähtää ilmassa ja laskeutuu yhdelle terälle. Tuomarit ja kokeneet katsojat erottavat hypyt kuitenkin toisistaan sekunnin murto-osassa – ja pistepörssissä ero yhden hypyn ja toisen välillä voi ratkaista koko kilpailun. Tässä oppaassa käymme läpi taitoluistelun kuusi virallista hyppyä selkokielellä: miltä terältä kukin ponnistetaan, käytetäänkö varvasta apuna ja miten axel, lutz ja rittberger lopulta eroavat toisistaan.

Mikä taitoluistelun hyppy oikeastaan on?

Hyppy on taitoluistelun elementti, jossa luistelija irrottautuu jäästä, pyörii ilmassa yhden tai useamman kierroksen ja laskeutuu takaperin yhdelle jalalle. Lähes kaikki hypyt päättyvät samalla tavalla: laskeutuminen tapahtuu takaperin vievän jalan ulkoterälle. Juuri siksi hyppyjä ei eroteta toisistaan laskeutumisesta vaan ponnistuksesta.

Ennen kuin hyppyihin pääsee kiinni, kannattaa tuntea muutama perustermi. Luistimen terässä on kaksi reunaa eli terää: jalan sisäpuolen sisäterä ja ulkopuolen ulkoterä. Luistelija voi liukua joko eteenpäin (etuperin) tai taaksepäin (takaperin). Lisäksi terän etuosassa on sahalaitainen varvaskärki (englanniksi toe pick), jota käytetään joidenkin hyppyjen ponnistukseen. Se, miltä terältä ja mihin suuntaan luistelija ponnistaa – ja käyttääkö hän varvaskärkeä – kertoo, mistä hypystä on kyse.

Perushypyt ja varvashypyt – kaksi hyppyperhettä

Kuusi hyppyä jakautuu kahteen ryhmään sen mukaan, mistä ponnistusvoima tulee.

• Perushypyt eli terähypyt: luistelija ponnistaa pelkältä terältä ilman varvaskärjen apua. Tähän ryhmään kuuluvat salchow, rittberger ja axel.
• Varvashypyt: vapaan jalan varvaskärki iskeytyy jäähän ja antaa ponnistukseen lisävoimaa, vähän kuin keppi, jolla luistelija työntää itsensä ilmaan. Näitä ovat tulppi, flippi ja lutz.

Perushyppyjä pidetään usein hieman vaativampina, koska luistelijan on tuotettava koko ponnistusvoima pelkällä terällä ilman varvaskärjen tukea. Varvashypyn tunnistaa puolestaan usein pienestä naksahduksesta, kun varvaskärki osuu jäähän juuri ennen ilmaan nousua.

Taitoluistelun kuusi hyppyä

Kansainvälinen luisteluliitto ISU tunnustaa kuusi virallista hyppyä. Alla oleva taulukko kokoaa niiden tyypin, lähtöterän ja pistearvon; sen jälkeen käymme jokaisen läpi erikseen. Hypyt on järjestetty helpoimmasta vaikeimpaan.

Tulppi (toe loop)

Tulppi on kuudesta hypystä helpoin ja pienimmän pistearvon tuottava. Se on varvashyppy, jossa ponnistetaan takaperin ulkoterältä ja toisen jalan varvaskärki tukee ponnistusta. Tulppi muistuttaa rittbergeriä, mutta varvaskärjen avustamana. Amerikkalaisen Bruce Mapesin kerrotaan kehittäneen hypyn 1920-luvulla. Tulppi on usein ensimmäinen moninkertainen hyppy, jonka luistelija oppii, ja se esiintyy yleisesti myös yhdistelmähyppyjen jälkimmäisenä osana.

Salchow

Salchow on perushyppy, jossa ponnistetaan takaperin sisäterältä. Vapaa jalka heilahtaa voimakkaasti kiertoliikkeeseen ja nostaa luistelijan ilmaan. Hyppy on nimetty ruotsalaisen Ulrich Salchowin mukaan, joka oli aikansa hallitseva maailmanmestari ja esitteli hypyn 1900-luvun alussa. Salchow on tulpin ohella yksi helpoimmista hypyistä ja kuuluu lähes jokaisen kilpaluistelijan ohjelmaan.

Rittberger (ritti, loop)

Rittberger on perushyppy, jossa ponnistetaan takaperin ulkoterältä ja laskeudutaan samalle jalalle. Sillä on kolme nimeä: suomeksi ja saksaksi rittberger (puhekielessä usein ”ritti”), englanniksi loop. Nimi tulee saksalaiselta Werner Rittbergeriltä, joka esitteli hypyn 1910-luvun vaihteessa. Koska ponnistus tapahtuu ilman varvaskärkeä ja laskeutuminen samalle jalalle, rittberger vaatii hyvää tasapainoa ja terän hallintaa.

Flippi (flip)

Flippi on varvashyppy, jossa ponnistetaan takaperin sisäterältä vastakkaisen jalan varvaskärjen avustamana. Se muistuttaa salchowia, mutta varvaskärjen tuella. Flippi on selvästi tulppia ja salchowia vaativampi, ja se sekoitetaan katsomossa usein lutziin, koska molemmat ovat takaperin ponnistettavia varvashyppyjä. Ratkaiseva ero on lähtöterässä.

Lutz

Lutz on varvashyppy, jossa ponnistetaan takaperin ulkoterältä varvaskärjen avustamana. Juuri ulkoterä tekee lutzista vaativan: luistelijan on vastustettava luonnollista taipumusta vaihtaa sisäterälle juuri ennen ponnistusta. Hyppy on nimetty itävaltalaisen Alois Lutzin mukaan, jonka kerrotaan esittäneen sen 1910-luvulla. Lutz on toiseksi vaikein hyppy ja tuottaa suuremman pistearvon kuin flippi.

Axel

Axel on ainoa hyppy, joka ponnistetaan etuperin – kaikki muut lähtevät takaperin. Koska laskeutuminen tapahtuu silti takaperin, axelissa on aina puoli kierrosta muita hyppyjä enemmän: yksöisaxelissa pyörähdetään puolentoista kierroksen verran. Tämä tekee axelista kuuden hypyn vaikeimman ja suurimman pistearvon tuottavan. Hyppy on nimetty norjalaisen Axel Paulsenin mukaan, joka esitti sen ensimmäisen kerran jo vuonna 1882. Kolmoisaxel ja etenkin neloisaxel ovat lajin arvostetuimpia temppuja.

Miten hypyt erottaa toisistaan katsomossa?

Harjaantunutkin katsoja tarvitsee muutaman nyrkkisäännön. Näin pääset alkuun:

• Ponnistaako luistelija etuperin? Jos kasvot osoittavat menosuuntaan ponnistushetkellä, kyseessä on axel.
• Kuuluuko varvaskärjen naksahdus? Takaperin ponnistettavista hypyistä varvashypyissä (tulppi, flippi, lutz) toinen jalka iskee varvaskärjen jäähän. Perushypyissä (salchow, rittberger) ponnistus on sulava ja tapahtuu pelkältä terältä.
• Sisä- vai ulkoterä? Varvashypyistä flippi lähtee sisäterältä ja lutz ulkoterältä. Perushypyistä salchow lähtee sisäterältä ja rittberger ulkoterältä.

Pelkästään television hidastuksista erot on usein vaikea nähdä, ja siksi hyppyjen tunnistaminen on osa myös tuomareiden ammattitaitoa. Jos haluat nähdä huippuluistelua paikan päällä, tutustu myös Suomen parhaisiin talviurheilukohteisiin.

Yksöis-, kaksois-, kolmois- ja neloishypyt

Hypyn nimi kertoo lähtötavan, mutta sen eteen liitetään aina kierrosten määrä. Samaa hyppyä voidaan hypätä yhdellä, kahdella, kolmella tai neljällä kierroksella:

• Yksöishyppy – yksi kierros (axelissa 1,5).
• Kaksoishyppy – kaksi kierrosta (axelissa 2,5).
• Kolmoishyppy – kolme kierrosta (axelissa 3,5).
• Neloishyppy – neljä kierrosta (axelissa 4,5).

Mitä enemmän kierroksia, sitä suurempi pistearvo. Nykyään miesten huipputasolla neloishypyt ovat arkipäivää, ja yhdysvaltalainen Ilja Malinin teki ensimmäisenä kilpailussa hyväksytyn neloisaxelin vuonna 2022. Naisten puolella kolmoisaxel ja neloishypyt ovat harvinaisempia, mutta nekin ovat yleistyneet viime vuosina.

Miten hyppyjen pisteet lasketaan?

Jokaisella hypyllä on ISU:n taulukossa kiinteä perusarvo (base value), joka kasvaa jyrkästi kierrosmäärän myötä. Perusarvon päälle tuomarit antavat suoritusarvosanan eli GOE:n (Grade of Execution) asteikolla −5…+5. Korkea, pitkä ja puhtaasti laskeutuva hyppy nostaa pisteitä perusarvon yläpuolelle, kun taas horjahdus tai käsi jäähän laskee niitä. Lopullinen hyppypiste on siis perusarvo ja GOE yhteenlaskettuna.

Luistelija voi myös yhdistää hyppyjä peräkkäin yhdistelmä- tai sarjahypyiksi, jolloin arvot lasketaan yhteen tietyin säännöin. Pisteytyksen logiikka muistuttaa monia muita arvosteltavia talvilajeja – esimerkiksi mäkihypyn pisteytyksessä yhdistyvät samalla tavalla mitattava suoritus ja tuomareiden tyyliarvio. Myös ampumahiihdon säännöissä näkyy, miten tarkat osasuoritukset ratkaisevat lopputuloksen.

Yleisimmät virheet ja tuomareiden huomautukset

Hyppyjen arvostelussa toistuu muutama tyyppivirhe, joista tuomarit tekevät merkinnän ja vähentävät pisteitä:

• Väärä lähtöterä (flutz ja lip): jos lutz ponnistetaankin vahingossa sisäterältä, puhutaan ”flutzista”; jos flippi lähtee ulkoterältä, kyseessä on ”lip”. Tuomari merkitsee epäselvän terän ja alentaa hypyn arvoa.
• Vajaakierto: jos luistelija ei ehdi pyöriä kierrosmäärää loppuun ennen laskeutumista, hyppy saa pienemmän perusarvon.
• Laskeutumisvirheet: kaatuminen, käden vieminen jäähän tai horjahdus laskevat GOE:ta.

Hyppyjen harjoittelu on fyysisesti rankkaa ja vaatii hyvää lihaskuntoa sekä kehonhallintaa. Talviliikunnan monista terveyshyödyistä pääsevät nauttimaan muutkin kuin huippu-urheilijat.

Usein kysytyt kysymykset (UKK)

Mikä on taitoluistelun vaikein hyppy?

Axel. Se on ainoa etuperin ponnistettava hyppy, joten siihen tulee aina puoli kierrosta enemmän kuin muihin saman kierrosluvun hyppyihin. Siksi axelilla on myös kuuden hypyn suurin perusarvo.

Mitä eroa on flipillä ja lutzilla?

Molemmat ovat takaperin ponnistettavia varvashyppyjä, ja ne näyttävät lähes samanlaisilta. Ero on lähtöterässä: flippi ponnistetaan sisäterältä ja lutz ulkoterältä. Ulkoterä tekee lutzista vaativamman ja arvokkaamman.

Mikä rittberger oikein on?

Rittberger on perushyppy, joka ponnistetaan takaperin ulkoterältä ilman varvaskärkeä. Se on sama hyppy kuin englanninkielinen ”loop”; puhekielessä käytetään usein lyhennettä ”ritti”.

Kuinka monta hyppyä taitoluistelussa on?

Virallisia hyppyjä on kuusi: tulppi, salchow, rittberger, flippi, lutz ja axel. Kaikki muut temput ovat näiden muunnelmia tai niihin johdattelevia liikkeitä.

Mitä kolmoisaxel tarkoittaa?

Kolmoisaxelissa luistelija pyörii ilmassa kolme ja puoli kierrosta. Puolikas kierros tulee siitä, että axel ponnistetaan etuperin mutta laskeudutaan takaperin.