Katsele ESPN-kanavia netissä VPN-yhteyden avulla

ESPN on erittäin suosittu suoratoistopalvelu varsinkin urheilun seuraamiseen. Palvelun kautta voi katsella esimerkiksi jalkapallon, jääkiekon ja koripallon suosituimpia liigoja Euroopassa ja USA:ssa. Urheilun parissa on mukava viettää mökki-iltoja, kun lumi pyryttää ulkona, eikä huvita lähteä hiihtämään tai laskettelemaan. Jos palvelun kanavia haluaa katsella, joutuu siitä maksamaan TV-maksun. Miten ESPN-palvelua pystyy katsomaan ilman kaapelitelevisiota VPN-yhteyden avulla?

ESPN-palvelun katsominen onnistuu myös verkossa

Kaapelitelevisiot ovat hiljalleen menemässä pois muodista, vaikka toki urheilun seuraaminen laadukkaalta ja isolta näytöltä tarjoaa luonnollisesti paremman katselukokemuksen. Nykyään on kuitenkin huomattavasti kätevämpää katsoa urheilua kannettavalta tietokoneeltaan, sillä sen pystyy ottamaan mukanaan minne tahansa.

On olemassa monia suosittuja palveluita, joiden kautta pystyy katsomaan ESPN-kanavia. Esimerkiksi Hulu+, LiveTV, YoutubeTV ja SlingTV ovat suosittuja ja laajasti tunnettuja suoratoistopalveluita. Sinun pitää vain liittyä heidän asiakkaakseen, jolloin maksat palvelusta maksun vain kuukausittain. Näihin suoratoistopalveluihin ei tarvitse sitoutua kovin pitkäksi aikaa ja useimmiten uudet asiakkaat saavat myös ilmaisen kokeilun. Näin ESPN-kanavia voi katsella jopa ilmaiseksi ainakin rajoitetun ajan.

Kun valitsee suoratoistopalvelua urheilun katsomiseen ESPN-palvelusta, on syytä tarkistaa tarjolla olevat ESPN-kanavat ensin. Kaikissa palveluissa ei ole nimittäin mahdollista katsella kaikkia kanavia. Eri kanavilla näytetään nimittäin eri urheilulajien turnauksia ja liigoja.

Sama ei päde kaapelitelevisioon, joka vaatii pidemmän tilauksen ja satelliitin asentamisen. Tämä ei ole ideaalia niille, ketkä seuraavat urheilua vain silloin tällöin. Esimerkiksi talviurheilukisoja järjestetään luonnollisesti enimmäkseen vain talvisin, jos jääkiekkoa ei lasketa. Olisi turhaa maksaa pitkästä tilauksesta, jos sitä käyttää vain muutamana kuukautena vuodessa. Jopa monet aktiiviset urheilun seuraajat katselevat ESPN-kanavia mieluummin suoratoistopalvelulla, sillä se on yksinkertaisempaa ja nopeampaa.

Toimiva VPN-yhteys on kaiken A ja O

Kun katselee ESPN-kanavia suoratoistopalvelulla, saattaa huomata, että tietyt liigat ja turnaukset ovat katsottavissa vain tietyissä maissa. Varsinkin USA:n NHL ja NBA ovat kovin usein estettyjä Euroopassa. Tämän takia on parempi hyödyntää VPN-yhteyttä urheilun katseluun, sillä näin ei tarvitse huolehtia rajoituksista.

Kaikki VPN-yhteydet eivät kuitenkaan toimi suoratoistopalveluiden yhteydessä, joten voi olla hyvä idea esimerkiksi testailla eri palveluntarjoajia ennen kuin palveluun sitoutuu pidemmäksi aikaa. Palveluita pystyy yleensä kokeilemaan 7-30 päivän ajan ilmaiseksi. Esimerkiksi ExpressVPN, NordVPN ja Surfshark ovat yleisesti hyväksyttyjä ja laadukkaita VPN-palveluita.

Tärkeintä on, että VPN-yhteys on tarpeeksi nopea, ja että sillä on servereitä mahdollisimman monissa eri maissa. Jos yhteys tökkii, ei palvelun avulla pysty seuraamaan nopeatahtisia urheilutapahtumia. Monet VPN-palveluntarjoajat jopa kumoavat kaistanleveyden rajoituksia, joita internet-yritykset joskus asettavat asiakkailleen. Näin yhteys säilyy nopeana riippumatta siitä, mihin verkkoyhteyttä käyttää. Rajoituksia asetetaan varsinkin silloin, kun internet-yhteyttä käyttää videoiden ja urheilun suoratoistoon, sillä tämä käyttää huomattavasti enemmän energiaa kuin tavallinen verkkosurffaaminen. VPN-yhteys suojaa käyttäjän identiteettiä ja tekemisiä verkossa, jolloin ei voi saada selville, mihin verkkoliikennettä käytetään.

Yhdistä VPN maahan, jonka urheilua haluat katsoa

On hyvin yleistä, että VPN yhdistetään esimerkiksi Yhdysvaltoihin, sillä ESPN on päätoimisesti USA:n palvelu. Näin palvelusta voi katsella eri urheilulajien otteluita ja turnauksia mahdollisimman vapaasti.

Kun sijaitsee itse esimerkiksi Suomessa, on parasta yhdistää lähimpään USA:n palvelimeen. Usein tämä palvelin sijaitsee New Yorkissa, joka sijaitsee Yhdysvaltojen itärannikolla ja pohjoisessa. Näin yhteys on varmasti nopeimmillaan. Toki VPN-palvelut yrittävät yleensä tehdä parhaansa, mikä tulee palvelinten nopeuteen, mutta ei yksikään niistä toimi huippunopeudella kaikilla välimatkoilla.

ESPN-palvelusta voi katsella myös talviurheilua

Talviurheilu ei ehkä ole se kaikkein suosituin kategoria ESPN-kanavilla, mutta palvelussa on varsin paljon valinnanvaraa talviurheilun suhteen.

Esimerkiksi jääkiekko on luonnollisesti hyvin suosittu laji ESPN-palvelussa. Varsinkin suomalaiset tykkäävät seurata Suomen leijonissa pelaavien edistymistä NHL-liigassa. Usein Suomen pelaajat lähetetään pelaamaan NHL-liigaan, sillä näin kehittyminen tapahtuu nopeammin. Harva kuitenkaan tietää, että ESPN-palvelun ja VPN-yhteyden ansiosta voi tätäkin liigaa seurata ilman kaapelitelevisiota.

Toinen suosittu ESPN-palvelun talviurheilulaji on hiihto, jota seurataan niin ikään paljon Pohjoismaissa. Kanada on erittäin kova hiihtomaa ja maassa järjestetään vuosittain hiihtokisoja. ESPN tarjoaa pääsyn myös Kanadan kisoihin ja esimerkiksi hiihdon olympialaisiin.

Tietenkään ESPN ei ole unohtanut laskettelua, ja palvelussa pystyy seuraamaan esimerkiksi freestyle kisoja. Monet tunnetut freestyle-laskettelijat ovat kotoisin Suomesta, vaikka tunnetuimmat niistä ovat kasvaneet Alppien kupeessa. Freestyle laskettelun seuraaminen on hyvin erilaista, sillä siinä arvioidaan suksilla tehtyjä hyppyjä ja voltteja nopeuden sijaan.

Jos siis ei viitsi itse lähteä hiihtoretkelle, voi talviurheilua seurata myös ESPN-kanavilta. On vain löydettävä toimiva ESPN-kanavia striimaava suoratoistopalvelu, joka hyväksyy VPN-yhteyden käytön.

ESPN-palvelun parissa on mukava rentoutua

Urheilun seuraaminen on monelle suomalaiselle tapa rentoutua kylminä talvi-iltoina. Huonolla hiihtosäällä ei satelliittikaan välttämättä toimi odotetulla tavalla, jolloin on helpompi seurata urheilua mukavasti kotisohvalta. Kun seuraa urheilua, ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun. Näin ollen arjen huolet unohtuvat ja voi ottaa rennosti. Parasta on, jos voi katsella ESPN-palvelua kaveriporukalla, sillä kaikki on mukavampaa seurassa.

VPN-yhteys helpottaa ESPN-palvelun katselua

VPN-yhteyden avulla urheilun suoratoisto helpottuu huomattavasti, kun ei tarvitse huolehtia suoratoistopalvelun rajoituksista tai internet-yhteyden nopeudesta. ESPN-kanavilla näytetään maailmankuuluja urheiluliigoja, eikä urheilun ystävä takuulla halua jäädä tästä paitsi. Lempiurheilulajien seuraaminen on rentouttavaa puuhaa varsinkin talvisin, kun ei jaksa lähteä ulos tarpomaan kylmässä ja pimeässä.